06 marraskuuta, 2016

värejä ja kerroksellisuutta

Aurinkoiseen pakkaspäivään kuvia kauniista kodista
jossa on värejä ja kerroksia, ihania yksityiskohtia ja erilaisia materiaaleja.







18 elokuuta, 2016

poimintoja- asuntomessut 2016

Asuntomessuilla on aina paljon uutta ja hienoa. Silti joka vuosi sieltä nousee joku teema joka tuntuu olevan esillä joka kohteessa. Tällä kertaa se oli valaistus kaikissa muodoissaan. Useassa kohteessa oli tehty kattoihin syvennyksiä joista huoneeseen saa epäsuoraa valoa. Myös energiatehokkaaseen valaistukseen oli kiinnitetty paljon huomiota. Alla muutamia itseäni miellyttäneitä juttuja Seinäjoelta.


Honka Markkin pihasaunan oleskelukatos on suojaisa mutta silti aurinko pääsee mukavasti paistamaan sinne. Tuossa on mukava viettää aikaa ulkona ja istahtaa vilvoittelemassa saunan jälkeen.


Messureitin varrella oli myös pieniä oheiskohteita. Yhdessä niistä oli keittiön kaapistoihin tehty hyllyt joiden valaistus korostaa kauniisti niille aseteltuja esineitä. Nuppivetimien sijoitteluun olisi toki voinut kiinnittää huomiota. (Yläkaapit aukeavat ylös ja alemmat sivulle mutta silti...)


Passiivikivitalojen Kosteusturvakodissa oli käytetty sisustuksessa rohkeasti väriä. Kylpyhuoneen kauniita laattoja oli korostettu tummemmalla seinävärillä joka jatkuu myös kattoon.


Hartman Koti Salmiakin lastenhuoneessa oli hauska seinämaalaus. Yksinkertaisilla kuvioilla on saatu mukavasti ilmettä tilaan.



Lumimustikassa oli mahtava valoseinä jonka on toteuttanut KVS Kodinvalaistussuunnittelu. Lamput ovat omia yksittäisiä elementtejään joita voi upottaa seinään, yhden tai useita. Tämä näyttää varmasti hienolta illan hämärtyessä.


Muutamassa saunassa pisti silmään "matala" laude. Laude nousee portaittain ylemmäs ilman erillistä porrasjakkaraa. Tässä myös kapea rima tuo uutta erilaista ilmettä lauteisiin.


Heikius Hus'n tornihuoneessa oli istumaryhmän sivupöytänä tämä näppärä pöytä jossa on myös lamppu. Kaunis kivipinta ja lampun kuparinen runko sopivat hyvin yhteen.

 Jämerä Samsön keittiössä oli saarekkeen ympärille tehty aamiaispaikka. Toki jakkaralle on mukava istahtaa myös juttelemaan kokin kanssa hänen laittaessaan ruokaa.


Heikius Hus'ssa oli yhden makuuhuoneen seinät maalattu hauskasti totutusta toisinpäin. Alaosa on valkoinen (G503) ja yläosa kauniin harmaa (X487). Tunnelma on rauhallinen ja silti nuorekas.


Jämerä Samsössa oli portaan alle saatu kaunis ja toimivan oloinen tila jota maisematapetti avartaa.




Aluksi mainitsemiani kattosyvennyksiä oli myös kohteessa Villa Tango. Siellä niihin oli tapetoitu tilan tunnelmaan sopivaa tapettia; kirjastossa vanha kartta, makuuhuoneessa aavistus bling blingiä ja vaatehuoneessa herkkiä orkidoita. Kuviot syvennyksissä ovatkin mukava lisä sillä yhdessä kohteessa jossa syvennyksen valo ei ollut päällä, oli itse syvennys aika ankean näköinen.

14 elokuuta, 2016

Widgrenin talo - asuntomessut 2016

Luvassa pari asuntomessupostausta näin messujen jo päätyttyä :) Tämän vuoden asuntomessujen oheiskohteena oli Widgrenin aito pohjalaistalo Seinäjoen Ylistaron Kitinojan perinnekylässä. Poikkesimme siellä sunnuntaina Seinäjoelle ajellessamme. Vanha talo on siirretty paikalleen muualta ja rakennettu mahdollisimman pitkälle vanhojen rakennustapojen mukaisesti. Silti sinne on upotettu myös nykyajan vaatimuksien mukaisesti keittiö ja kylpyhuone joita talossa ei alunperin ole ollut. 



Keittiön kaapistot ovat hienot ja väritys sopii pohjalaiseen taloon. Avohyllyssä on kauniita yksityiskohtia jollaisia toivoisin nykyrakentamisessakin nähtävän suorien linjojen sijasta.



Makuuhuoneessa on kauniit käsin maalatut tapettikuviot. Huoneen tuunnelma on valoisa ja rauhallinen. Täällä on mukava herätä uuteen päivään. Perinnetekstiilit ovat kauniisti esillä.



Tuvan värimaailma on saanut kenties vaikutteensa kauniista kaapista. Täälläkin seinäpinnat ovat käsin maalattuja. Listoituksiin on kiinnitetty myös huomiota kuten niin moniin yksityiskohtiin talossa ikkunoita myöten. Lisää talosta voi lukea heidän blogistaan Italianpunainen paritupa.

22 toukokuuta, 2016

Sisustuksen ihanuudet ja kamaluudet

kuva

Kuten jo facebookissa kerroinkin niin olin keskiviikkona Kalajoella synttäriseminaarissa, Artema on järjestänyt sisustusneuvojakoulutusta jo 10 vuotta. Seminaari oli Topi-Keittiöiden myymälässä ja paikalla oli Hanna Sumari kertomassa ”Sisustuksen ihanuuksista ja kamaluuksista”. Kerron nyt teille omin sanoin mistä kaikesta Hanna jutteli. Huomaa, että hänellä on kokemusta ja näkemystä. Itse yhdyn Hannan periaatteeseen että hyvin suunniteltu ja toimiva koti on aina kaunis. Ja oikeat aidot materiaalit luovat sen tunnelman.

Hannan oli tarkoitus puhua sisustuksen trendeistä, mutta hän ei pidä koko trendi sanasta. Trendit tulevat ja menevät ja ovat vain keino markkinoida erilaista tavaraa. Sen sijaan kauniit klassiset ratkaisut toimivat aina ja kestävät aikaa. Trendit syntyvät muutoksesta. Aina on joku tapahtuma – sota, Shakespearen syntymäpäivä, urheilutapahtuma - jonka ympärille syntyy trendi. Ihmisillä on muutoksen kaipuu ja siksi uusia trendejä syntyy ja luodaan jatkuvasti. Trendit näkyvät aivan kaikessa; muodissa, sisustuksessa, kosmetiikassa, autoissa… Tämän hetkinen trendi suosii luonnonmukaisuutta ja luontoystävällisyyttä koska pelkäämme luonnon puolesta. Luonnonkosmetiikka ja autoteollisuudessa vähäpäästöiset autot (tai ainakin yritys tehdä sellaisia) ovat esimerkkejä tästä.

Trendejä synnyttävät trendinenät jotka kulkevat maailmalla silmät auki katsomassa ja kuvaamassa mitä näkevät. Kun samantyyliset asiat nousevat esille toistuvasti eripuolilla maailmaa, siitä syntyy (synnytetään?) trendi. Kuten esimerkiksi rustiikki joka nyt on pinnalla. Trendit luodaan ja muokataan sitten sopimaan ympäristöönsä. Meillä pohjolassa ei toimi samat sävyt kuin Etelä-Euroopassa vaan meille tarjotaan trendikkäästä turkoosista se pohjoisen valoon paremmin sopiva sävy. Monesti trendit syntyvät seksuaalisten vähemmistöjen ja taiteilijoiden keskuudessa sillä heillä on rohkeutta olla sellaisia kuin itse haluavat ja tehdä niitä asioita mitkä ovat heistä mielenkiintoisia. He eivät välitä mitä muut ajattelevat ja sieltä nouseekin uudet ajatukset ja virtaukset. Toki jokainen voi oppia haistelemaan trendejä itse kun kulkee silmät auki ja avoimin mielin.

Hannan sanoin trendeillä ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on persoona. Se miten itse aistit ja koet asiat. Anna itsellesi herkkyyttä kuunnella itseäsi. Trendien kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Hetken trendi voi toimia sohvatyynyssä tai verhoissa, jopa maalatussa seinässä, mutta suuret pinnat kuten lattiat ovat kauan ja niiden on tarkoitus kestää aikaa. Kivilattia on lähes ikuinen, se ei noudata trendejä.

Trendin lisäksi ’sisustuselementti’ oli sellainen sana jonka Hanna haluaisi vetää punakynällä yli, repiä irti paperista ja heittää takkaan. Kamaluuksien huippu onkin siis trendikäs sisustuselementti. Esine jolla ei ole mitään virkaa ja joka on pinnalla vain hetken. Sisustuksen lähtökohta tulisi olla siinä mitä tarvitaan ja mikä on käytännöllistä. Kodin pitää olla ennen kaikkea toimiva. Kun asioilla ja esineillä on paikkansa, kulkuväylät ovat jouhevia ja huonekalut ovat oikean kokoisia oikeissa paikoissa, toimiva tila palkitsee. Toimivassa kodissa voi sitten hifistellä väreillä ja materiaaleilla luoden sen oman persoonallisen silauksensa. Materiaaleissakin kannattaa kuitenkin muistaa käytännöllisyys. Luonnonmateriaalit kuten villa hylkivät likaa ja ovat kestäviä. Materiaalit ja väritkin noudattelevat trendejä. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, niin luontotrendi kumpuaa luonnon muutoksesta ja siitä että olemme huolissamme ympäristöstämme. Sisustuksessa se tulee esille visuaalisesti erilaisina luonnonmateriaaleina tai luontokuoseina. Myös vihreä väri tuo luonnon sisälle.

Koska Hannalla on jo pitkä ura takana sisustustoimittajan työssä, on hän nähnyt erilaisten tyylien tulevan ja menevän. Valkoiset kodit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän esillä. Ne ovat myös herättäneet sekä suurta ihailua että suurta ärsytystä. Hannan mielestä perusvalkoisen kodin sisustaminen ei ole vaikeaa, eli se ei vaadi kovin suurta taitoa. Toki valkoistakin voi käyttää monella tapaa ja myös hyvin elävästi yhdistellen sävyjä ja materiaaleja mikä vaatii jo taitoa. Helposti käy kuitenkin niin että valkoinen sisustus on hotellimainen ja kylmä ja tuo mieleen julkisen tilan. Sisustamisessa kannattaakin pelata erilaisilla väreillä, materiaaleilla ja pinnoilla. Niillä saa luotua tilaan tunnelmaa ja kerrottua tarinoita. Klassiset valinnat, kuten esimerkiksi kalanruotokuvioinen tammiparketti, kestävät aikaa ja ovat toimivia vuosikymmenestä toiseen. Isona pintana lattia määrittää kodin tyylin. Lattiaa ei myöskään uusita kovin usein tai helposti. Useammin uusitaan jopa keittiö. Lattiamateriaalin suhteen Hanna on aivan samalla linjalla minun kanssani – oikeaa puuta sen olla pitää. Laminaatin valokuva puusta ei lämmitä sen enempää jalkapohjaa kuin mieltäkään. Materiaali vaikuttaa koko tilan tunnelmaan. Myös keho ja mieli aistivat aidot materiaalit aivan toisella tavalla. Vertaa vaikka siihen miten luonto ja luonnossa kulkeminen vaikuttavat sinuun. Hanna kertoikin, että Suomen kauneinta kotia kuvattaessa heti sisään astuessa saattoi aistia talon tunnelman. Vanhat kuluneet puulattiat saivat heistä kaikista irti ihastuneita huokauksia. Miksi siis ihastelemme kauniisti kuluneita puulattioita mutta samalla pelkäämme laittaa puuta omaan kotiimme koska siihen voi jäädä elämisen jälkiä? Ensimmäinen ja toinen naarmu tai kolhu kirpaisevat, mutta viidennen jälkeen jo helpottaa. Ajan oloon lattia saa luonnetta ja kuluu kauniisti. Hanna kiinnittää kodeissa huomiota myös valoon ja siihen miten se kulkee kodissa.

Hanna sanoi hyvin, ettei kaikkea tarvitse paljon, vaan vähän riittää. Hän lainasi Harri Koskista joka oli sanonut Iittalan uuden malliston lanseeraustilaisuudessa ”Vain yksi kukkakin voi tuoda muutoksen”. Kannattaa välttää turhien tavaroiden hankkimista sillä jo niiden valmistus tuhoaa luontoa.

Suurin muutos kodeissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut makuuhuoneissa. Pelkistetyt laverit ovat vaihtuneet runsaisiin vuoteisiin joihin tuodaan kodikkuutta tekstiileillä. Makuuhuoneet ovat nyt myös avoimia muille. Ennen ovi oli kiinni kun vieraita tuli mutta nyt pariovet avaavat näkymän makuuhuoneeseen ja tyynyillä vuoratulle sängylle. Makuuhuoneen kalusteista yöpöytä on kuitenkin edelleen hyvin ruma kaluste. Mukavaa vaihtelua siihen saa esimerkiksi puupölkystä joka on helppo katkaista oikean korkuiseksi omaa vuodetta ajatellen. Kunhan muistaa laittaa pölkyn alle jonkin korokkeen, ettei tuore puu pilaa lattiaa.

Sisustuksessa pitää muistaa että ristiriidat tuovat siihen persoonaa. Tärkeintä on että itse pitää kodistaan, sitä ei tehdä muille. Jos sisustuksessa haluaa korostaa jotain asiaa tai esinettä niin se onnistuu tuomalla vierelle jotain mikä ei mitenkään liity siihen. Sisutuksessa kannattaa yhdistellä rohkeasti erilaisia asioita kuten pienikuvioista kukkatapettia rohkean raidan kanssa. Sisustukseen saa myös kontrastia tuomalla kokonaan uusilla tavaroilla sisustettuun huoneeseen yhden vanhan esineen. Ja sama toimii myös toisinpäin, vanhoihin perintökalleuksiin saa uutta ilmettä tuomalla niiden seuraksi esimerkiksi modernin valaisimen. Kerroksellisuus hävittää kylmyyden ja julkisen tilan tunnetta. Suuressa tilassa tilaa voi rajata erilaisiin alueisiin matoilla. Tärkeää on kuitenkin muistaa tarpeeksi suuri matto. Ruokapöydän alta kannattaa ennemmin jättää matto pois kuin laittaa sinne postimerkin kokoinen matto jolta tuoli tipahtaa lattialle kun sitä siirtää taaksepäin.  

Tämän hetken mikrotrendi ovat erilaiset niittymäiset kukat joiden hennot varret näkyvät maljakoiden lävitse. Asetelma voi koostua myös monista erilaisista maljakoista ja vaaseista joissa vain yhdessä on kukka. Tämän päivän luksusta ovat uniikit asiat kuten käsityö ja antiikki. Jotain mitä ei ole kellään muulla ja jota on vaikea saada. Käsityötaitoa kannattaa vaalia. Kontrastia ja persoonallisuutta voi luoda tuomalla uniikkeja piirteitä johonkin missä sitä ei ole ennen ollut, esimerkiksi hento pitsi betonissa. Trendikkäitä tällä hetkellä ovat myös erilaiset baarit ja baarivaunut sekä marmori sisustuksessa. Yksi ajan trendeistä on kasvit. Ulko- ja sisätilojen raja hämärtyy ja kasvit tulevat ulkoa sisälle ja huonekalut siirtyvät ulos. Monet ulkokalusteet ovat nykyään hyvin huonekalumaisia. Musta syrjäyttää valkoisen ja läpikuultava lasi näkyy kaikkialla; valaisimissa, maljakoissa, astioissa, sisustuselementeissä. Taiteen tehtävä on viedä ajatukset muualle, pois arjesta. Erilaiset tekstit sisustuksessa eivät mitenkään sykähdytä Hannaa.


Näin valtavasti asiaa kuulimme tunnin aikana ja olisimme mielellämme kuulleet lisää. Hanna on luonteva ja mukaansa tempaava puhuja. Toivottavasti tekin saatte tästä kirjoituksesta jotain vinkkejä kotiin.

10 huhtikuuta, 2016

Inspiroiduin tästä

Tuija esitteli kuukausi sitten blogissaan nahkavetimet jotka oli askarrellut eteisen kaappeihin.
Ne näyttivät yksinkertaisesti niin hyvälle,
että piti heti ruveta miettimään mihin meillä saisi sellaiset viriteltyä.


Myös täällä esiintyi nahkavetimiä mm. keittiön laatikostossa ja kylpyhuoneen ovessa.
Sieltähän se ajatus sitten jalostuikin ja nyt on sopiva nahkavyökin jo hankittuna...




14 maaliskuuta, 2016

puuttuva palanen


Nyt on puuttuva palanenkin paikoillaan ja sauna valmis.
Hienosti se tuohon sopii ja siihen on hyvä oikaista jalkansa löylytellessä.




Samalla kun käsittelin kaiteen sudin myös lauteet uudemman kerran parafiinilla.
Parafiini syventää hienosti lämpöpuun sävyä ja lauteet ovat kuin uudet taas.
Tähän väliin muistutus siitä, että kannattaa käsitellä puu alhaalta ylöspäin.
Jos tulee valumia, niin käsittelemätön puu imaisee öljyn itseensä, kun taas käsitellyltä
pinnalta ne on helppo pyyhkiä.


07 maaliskuuta, 2016

jotain puuttuvaa

Oman talon remontti alkaa olla aika loppusuoralla, kaikki listatkin ovat jo paikoillaan. Muutamia juttuja vielä kuitenkin puuttuu, sellaisia ei niin kiireellisiä. Mutta kaikki valmistuu aikanaan, tällä kertaa kaide saunaan.


Saunassa on leveä alalaude jossa on mukava istuskella jos löylyt äityvät liian napakoiksi. Turvallisuussyistä tarvitaan kuitenkin kaide suojaksi ettei horjahda kiukaalle. Allekirjoittaneella on kuitenkin paha tapa viilailla tälläisia yksityiskohtia ja eihän siihen nyt ihan vain suoraan kakkosnelosta voi lyödä.



Suunnittelun tuloksena on tämä näppärä kaiteen pätkä. Ylälauta on hieman vinossa kulmassa joten myös pystytukien päät piti viistota. Samasta laudasta tehtynä viisto osa on kuitenkin pidempi kuin lauta on leveä joten ne piti asetella tuolla tavalla vinoon. Väliin vielä poikkipuu ja tulipa hyvä. Onnea on mies joka toteuttaa vaimon suunnitelmat.

Lähiaikoina sitten kuvat uudesta kaiteesta paikoillaan. Pitää käydä vielä ostamassa oikean väriset peitetulpat ruuvinreikiin (niiltä ei voinut välttyä) ja käsitellä koko komeus parafiinilla.