01 joulukuuta, 2013

Joulu on sisustajan unelma-aikaa

Tervareitissä oli perjantaina Joulureitti ja kirjoitin lehteen juttua aiheeseen liittyen.

 Innokkaimmat ovat aloittaneet joulun odottamisen jo hyvissä ajoin. Jos et vielä ole tehnyt jouluvalmisteluja, sunnuntaina on hyvä aika aloittaa sytyttämällä ensimmäinen adventtikynttilä. Joulutunnelmaa voi tuoda kotiin pikkuhiljaa lisäämällä aluksi kynttilöitä ja valoja. Joulun aikaan voi tehdä erilaisia asetelmia kotia kaunistamaan. Kerää tarjottimelle joulukukan seuraksi kauniita tuikkuja ja kynttilälyhtyjä.
 Luonnonmateriaaleista koristeluun sopivia ovat erilaiset kävyt jotka aukeavat kauniisti kuivuessaan. Kukkaruukun voi verhoilla säkkikankaalla ja sitaista sen kiinni punaisella nauhalla. Ota myös ystävien lähettämät joulukortit osaksi jouluista sisustusta ja asettele ne kauniisti esille. Älä unohda joulutunnelmaa ulkona. Kuistille voi tehdä erilaisia asetelmia toivottamaan vieraat tervetulleeksi ja portin luo voi laittaa kauniin kynttilälyhdyn.
 Panosta jouluna pöydän kattamiseen. Kaunis kattaus on osa tunnelmaa ja joulunahan on aikaa istua ruokapöydässä nauttimassa hyvästä seurasta. Kattaukseen voi käyttää esimerkiksi erilaisia joulukoristeita, palloja ja köynnöksiä. Kukista voi ruokapöytään valita miniversioita jotka eivät peitä näkyvyyttä. Vaikka aidot kynttilät luovatkin tunnelmaa, niin ne voivat olla hankalia kun ruokia ojennellaan. Niiden tilalla voit käyttää ledkynttilöitä tai kauniita valosarjoja. Tunnelmallinen valosarja valaisee pöydän eikä muuta valaistusta välttämättä tarvitse.
 Punainen on perinteisesti joulun väri, mutta vaihtelua haluavalle on tänäkin vuonna tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Kuten muissakin trendeissä, jouluna kannattaa poimia tarjonnasta omansa tehostamaan halumaansa tunnelmaa.
 Tänä vuonna tarjolla on huurteisen valkoinen joulu jonka satutunnelmaa luodaan lämpimillä valkoisen sävyillä, roosalla ja laventelilla yhdistämällä niitä hopeaan. Tähän suloiseen jouluun kuuluvat erilaiset eläinhahmot kuten kauriit ja linnut. Selkeään valkoiseen joulukuuseen saa lämmintä tunnelmaa hopeisilla ja pronssisilla joulupalloilla.
 Glamourhenkinen joulu on myös kimaltava, mutta lisäksi näyttävä. Tunnelma saa vaikutteita barokista ja rokokoosta sekä arabian öistä. Värit ovat syviä ja voimakkaita; turkoosia, vihreää ja violettia. Näitä värejä voi tuoda kotiin esimerkiksi ikkunaan ripustettavalla valaistulla joulutähdellä.
 Moderni joulutyyli on selkeää mustavalkoista höystettynä ripauksella raikasta väriä. Pelkistetyt metalliruukut sopivat tyyliin, niihin voi tehdä havuasetelmia jotka koristellaan kirkkailla valosarjoilla. Selkeään tyyliin sopivat yhteen kauniiseen oksaan ripustettavat erilaiset joulukoristeet, paperiset pallot ja tähdet, seuranaan lasinen sydän tai enkelihahmo. Pelkistettyynkin tyyliin jouluista tunnelmaa tuo runsaus, paperisia joulutähtiä voi ripustaa reiluksi rykelmäksi.

Jouluista tunnelmaa luot
 * kynttilöillä, lyhdyillä ja valosarjoilla
 * joulukukilla kuten amaryllis, hyasintti ja joulutähti
 * pehmeillä tyynyillä ja torkkupeitoilla, jouluisilla verhoilla
 * koriste-esineillä ja asetelmilla
 * jouluisilla tuoksuilla, esimerkiksi piparkakuilla ja lämpimällä glögillä

Kuistille voi tehdä kauniita asetelmia toivottamaan vieraat tervetulleeksi.
Asetelmien tekemiseen tarvitaan mm. tonttuja, käpyjä ja kynttilä.
Kuva Muhoksen Country Decosta.

********

Facebookissa on jouluinen kalenteri. Joka päivälle luvassa kaunis jouluaiheinen kuva.