27 lokakuuta, 2014

Punaisen pyöreän maton paikka

Illalla on jälleen luvassa lisää Suomen kauneimpia koteja. Viime jaksossa vanhan talon remontoija Karttulasta kertoi istuneensa vasta valmistuneen kodinhoitohuoneen lattialla ihastelemassa valmistunutta tilaa. Ja miten sama ihastuksen tunne siirtyi seuraavaksi valmistuneeseen keittiöön. Samoin taitaa olla minulla, ihastelen valmistumassa olevaa yläkerran wc:tä. Se on tällä hetkellä ihan lempitilani joten ajattelin napata Tuijan blogista haasteen punaisen pyöreän maton paikasta. Tuijan kotihan oli mukana ohjelmassa viime kaudella joten maton asettelu on hänelle jo tuttua :)


Itselleni parasta tässä vessassa on sen tapetti. Olen edelleen ihan rakastunut tuohon ruusutapettiin. Lämpimän ruskea pohja sopii kauniisti vaaleanpunaisiin ruusuihin ja vihreisiin lehtiin tuoden tilaan tunnelmaa. Myös seinän maaliväri sointuu hyvin tapetin kanssa(maalauksesta kirjoittelin kesällä) ja naulakko koruille on kuin tehty tänne. Se on löytö Kalajoelta kun olin siellä opiskelemassa. Jonkin hetken kesti ennenkuin se löysi paikkansa, mutta on kuin tehty tänne.



Pidän myös tilan avaruudesta ja ikkunasta avautuvasta maisemasta. Vaikka seinällä on tummapohjainen tapetti ei tila tunnu ollenkaan ahtaalta. Vaalealla lattialla on suuri vaikutus tilaan. Koska lattialaatta on oikeastaan seinälaattaa, on siinä kohokuvio. Se tuntuu hauskalta jalkojen alla.



Peili ja taulu on ripustettu seinälle ja kaikki alkaa pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Jopa Kiinasta matkannut jadejänis on kotiutunut tänne. Kattovalaisimen pitsikuviot sopivat hyvin hieman romanttiseen tunnelmaan. Jos huoneessa olisi enemmän korkeutta, olisin ehkä valinnut toisenlaisen valaisimen, mutten halunnut väistellä roikkuvaa kattolamppua. Lisäksi tuolla spottiratkaisulla tilaan saa reilusti valoa ja se on helppo suunnata.





14 lokakuuta, 2014

talvi-istutuksia


Ilmat alkavat viiletä sen verran, että ilmassa on jo talven tuntua. Päätin vaihtaa nuupahtaneet krysanteemit kanerviin jotka kestävät kauniina koko talven. Jo viime vuonna haaveilin marjakanervasta mutten törmännyt siihen kaupoissa. Nyt sitten oli onni myötä kun katsastin Bauhausin kukkavalikoimat. On se vain niin söpö palleromarjoineen.




Onnekseni satuin kysäisemään myyjältä jotain sisäastiaa tuohon puulaatikkoon. Minä kun olin ajatellut istutella kukkani multaan niinkuin aina. Mutta hän kertoi, että eivät ne näin syksyllä enään juurru vaan pärjäävät vallan hyvin omissa astioissaan. Eli laatikon suojaus muovilla riittää hyvin, sitten vain kastellaan maltillisesti. Päädyin ostamaan kaksi säkkiä ruukkusoraa astioihin täytteeksi. Ja olipa istutus helppoa :) Astia täyteen soraa ja siihen sitten upottelee kanervat. Niitä oli sitten vielä helppo mallailla ja käännellä kevyessä sorassa.




Etuovella olevaan amppeliinkin sain istutukset asettumaan purkeissaan paljon helpommin kuin että olisin koittanut tunkea multaa pieneen koriin. Tätä kuvaa katsellessa harmittaa hieman ettei sunnuntaina kädentaitomessuilla ihastelemani "Tervetuloa" -kyltti tarttunut matkaani. Kaunis kuluneelle laudalle rautalangasta taivuteltu teksti olisi ollut omiaan tuohon. Kädentaitomessut ovat muuten aivan mahtavat, siellä on oikea runsaudenpula kaikesta ihanasta. Joululahjaostokset voi hoitaa jo hyvissä ajoin.


01 lokakuuta, 2014

suihkuhyllyn metsästystä

Nykyään on hyvin yleistä, että suihkuun rakennetaan syvennys tai kiinteä hylly shampoita ja saippuoita varten. Mutta entäpä jos hyllyn rakennus ei jostain syystä onnistu tai muuttaa uuteen asuntoon jonka kylpyhuonetta ei tarvitse remontoida? Tarjolla on monenlaisia imukuppiratkaisuja ja suihkuseinän päälle ripustettavia koreja. Kaikki vaihtoehdot eivät ole välttämättä kovin silmiä hiveleviä, käytännöllisyydestä puhumattakaan.

Metsästin ratkaisua shampoon säilytykseen suihkussa ja löysinkin muutaman. Vähän samaan kategoriaan ripustettavien hyllyjen kanssa menee tämä ratkaisu jossa kiinnitetään suihkuverholle tarkoitettu tanko seinään ja siihen voi ripustaa erilaisia koreja. Tästä saa muokattua itselleen sopivaa säilytystilaa.

kuva

kuva

Tyylikäs ja eleetön ratkaisu on Bbuddy jonka voi asentaa hyllyksi tai lokeroksi. Tämä antibakteerisesta corianista valmistettu hylly on helposti puhdistettavissa. Epäselväksi jää hyllyn kiinnitys, mutta veikkaisin, että se vaatii ruuvaamisen seinään.


kuvat

Jos ei halua tehdä reikiä seinään, mutta haluaa että hylly on tukevasti paikoillaan, on Smedbolla hyvä ratkaisu kiinnitykseen. Heillä on siistit kiinnikkeet jotka liimataan seinään ja ne voi irrottaa kuumailmapuhaltimella tarpeen vaatiessa. Asennuksesta löytyy video täältä.

kuva

Itse olen pitänyt hyvänä ratkaisuna omastakin kylpyhuoneesta löytyvää Hansgrohen Ecostat Select suihkutermostaattia jonka päälle sopii puolenkymmentä purkkia. Tasainen lasipinta on helppo pitää puhtaana. Sama idea on myös Puravida ja Axor suihkuhanoissa.

Ecostat Select

Puravida

kuva

Axor