20 lokakuuta, 2015

pitsikuvio seinällä


Pari päivää uutta tapettia katseltuani en voi muuta sanoa kuin että valinta meni nappiin. Pitsikuvio on kaunis ja viininpunainen sävy tuo huoneeseen lämpöä. Tumma väri tuo myös kaukana olevaa päätyseinää lähemmäs ja tila näyttää kodikkaammalta. Musta nahkasohvakin sopii kokonaisuuteen paremmin kun sai taustalleen väriä. Kaikin puolin onnistunut pikaremontti siis - suosittelen lämpimästi.


Ellokselta hankitut verhot olivat osaltaan inspiraation lähteenä tapetin valintaan, samoin kotoani saatu matto. Hyvälaatuinen villamatto on kestänyt aikaa jo kolmekymmentä vuotta. Toivotaan ettei tuo meidän karvainen kaveri tuhoa sitä niin kestää varmasti toisenkin rupeaman.


Koiran lelukori ja viltti eivät välttämättä istu niin kokonaisuuteen, mutta sellaista se vain on. Ei kaikkea voi aina laittaa kokonaan uusiksi. Taidan silti kannella ne jonnekin toiselle laidalle taloa minne ne asettuvat paremmin.




Riittää jo se kuvaaminen...


19 lokakuuta, 2015

yksi rulla tapettia


Facebookissa jo vilautinkin kuvaa pöydän reunalla majailleesta tapettirullasta. Nappasin sen mukaani Rautian mallitapettien poistolaatikosta. Ihan heräteostokseksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa, sillä olin mallaillut kyseistä kuosia seinällä koko kesän. Portaikon alle jäävä seinän pätkä kun oli masentavan valkoinen ja kaipasi ilmettä.



Punasävyinen pitsikuvio on Eco Earth sarjan kuosi 7627 - Sacral large. Kaverina sillä oli pala sinisävyistä Eco Dimensions sarjan tapettia 8115 - Clay. Sinisen tapetin sävy sopii loistavasti yhteen vanhojen nojatuolien samettipinnan kanssa. Tapetin kuvio ei kuitenkaan erottunut sohvan takana olevalta seinältä. Välillä jopa harkitsin seinän maalaamista sopivalla sinisen sävyllä. Se olisi kuitenkin vaatinut naulan- ja ruuvinreikien paikkailua... liian monimutkaista.


Sunnuntaina sitten sain aloitettua tapetoinnin. Eli suostuteltua toteuttavan osapuolen osallistumaan suunnittelijan hömpötyksiin. Ensimmäinen vuota on hyvä laittaa suoraan laserin avulla. (Jos laseria ei ole niin aloitusviivan voi piirtää linjalangan tai vatupassin avulla.) Nurkat kun tuskin koskaan ovat aivan suorassa ja kuvion vinous näkyy kyllä valmiissa seinässä.



Ensimmäiset vuodat laitettuna. Yksi rulla tapettia jossa on suuri kohdistettava kuvio ei riitä kovin pitkälle. Varsinkin, kun vino ylälaita aiheuttaa isoja hukkapaloja. Niinpä totesin tyynesti, että sohvan taakse jäävä osa voi olla vallan hyvin ilman tapettia. Jos sohva joskus siirtyy voi seinän tapetoida uudelleen. 



Kohdistettava kuvio aiheutti myös pienempiä koloja. Tuohon koloon leikkasin ylälaidasta leikatuista palasista sopivan täyttökappaleen. Pyöreää kuviota kun voi kääntää huoletta, symmetrinen vaikka pyöräyttäisi toisinkin päin. Ja eipä se tuolla matalassa nurkassa enään haittaa, sitä ei pääse kovin läheltä tiirailemaan. Viimeisessä palassa portaan alla kuvio ei riittänyt enään kohdistukseen. Tapettia oli onneksi myös se seinällä ollut palanen, joten siitä ja rullan viimeisestä palasesta yhdistämällä sai yhden täyden kuvion. Laitoin tapetinpalat päällekkäin niin, että kuvio täsmäsi ja leikkasin mattopuukolla molemmat samalla kertaa. Näin ylemmän ja alemman palasen leikkausreunat ovat samanlaiset vaikkei ihan viivasuoraan sattuisikaan menemään.

eco earth tapetti


Valmis kuvio on näyttävän näköinen. Kuvia valmiista seinästä sitten huomenna.


09 lokakuuta, 2015

hämärän hyssy


Iltojen taas pimetessä olen sytytellyt tunnelmavaloja vähän sinne sun tänne. Tuollaiset koristevalot ovat mukavia kun ne valaisevat niin paljon, että näkee kulkea, mutteivät häikäise ja pilaa mukavaa hämärän hyssyä. Näistä syksyn pimeistä illoista jaksaa vielä nauttia, marraskuun lopulla voi hymy vähän hyytyä jos ei ole lunta tuomassa valoa.

Nämä valopallerot ovat yläkerran aulassa kirjahyllyn päällä. Olen ostanut ne joskus Hulluilta Päiviltä ja tavoilleni uskollisena mahdollisimman värikkäänä versiona.


Kirjahylly löysi mukavasti paikkansa aulasta ja sai seurakseen jalkavalaisimen ja keinutuolin jotka on hankittu juuri tähän soppeen. Tuollaista pampulajalkaista lamppua sain metsästää tovin, yksi oli kassalla menossa kun lähdin sitä noutamaan. Tässäkin oli suuri ja nuhjuinen varjostin jonka heitin suosiolla menemään ja hain Ikeasta uuden. Keinutuoli taas löytyi ihan onnekkaasti pienellä vaivalla tori.fi sta. Suunnittelin ihan kunnon keinutuolia, mutta tuo toinen puolisko huomautti ettei sellainen pitkine jalaksineen tuohon sovi ja näinhän se on. Tämä sitten ilmeistyi juuri sopivasti ja muodotkin ovat kohdillaan. Pidän erityisesti selkänojan koristeista.




Keinutuolia vastapäätä olevan hyllyn päällä on ihana Toisesta metsästä jota on mukava katsella lukemisen lomassa. Ikean PS Jonsberg -maljakon reikäkuviot pääsevät oikeuksiinsa, kun vaasin sisälle laittaa patterikäyttöisen valon.



Nytkin taidan vetäytyä koneen äärestä yläkertaan tunnelmoimaan ja kenties lukemaan jotain. Nautitaan hämärästä :)